--> Säteilyvaara!

YDINPARATIISI

Suurmielenosoitus 26.4.



Ydinvoiman vastainen suurmielenosoitus Tshernobylin muistopäivänä 26.4. Kulkue lähtee Senaatintorilta kello 17.00.

Tshernobylin onnettomuus oli historian suurin teknologiakatastrofi, joka saastutti laajoja alueita tuhansiksi vuosiksi ja aiheutti ympäri Eurooppaa levinneen radioaktiivisen laskeuman. Vaikka Suomessa ydinvoimaloiden turvallisuudesta pyritään huolehtimaan parhaalla mahdollisella tavalla, meilläkään ydinvoima ei ole riskitöntä. Eduskunnan hallintovaliokunta toteaa antamassaan lausunnossa, että ydinvoiman käyttöön Suomessakin "liittyy mittavia yhteiskunnallisia riskitekijöitä". Myös uraaninlouhintaan ja ydinjätteiden loppusijoitukseen liittyy ratkaisemattomia ongelmia, joiden vaikutuksia ydinvoiman lisärakentaminen edelleen pahentaisi. Muistuttaakseen ydinvoiman riskeistä ja ongelmista sekä osoittaakseen laajojen kansalaispiirien mielipiteen Valtavirta järjestää Tshernobylin muistopäivänä ydinvoiman vastaisen suurmielenosoituksen. Viime vuonna mukana oli 3000 ihmistä ja tänä vuonna eduskuntatalon edustalle odotetaan vielä suurempaa väkimäärää. Kulkue lähtee Senaatintorilta kello 17.00

Tapahtuma alkaa klo 16.00 Senaatintorilla

, jossa esiintyy muun muassa Heidi Hautala, Eija Ahvo ja Dashing Waves. Luvassa on myös ilmapalloja ja ohjelmaa lapsille. Kulkue Eduskuntatalolle lähtee klo 17.00 ja sen kärjessä kulkee joukko lapsiperheitä. Eduskuntatalon edessä puhuvat: Liisa Jaakonsaari sosiaalidemokraattisesta eduskuntaryhmästä Matti Vanhanen, keskustan varapuheenjohtaja Outi Ojala, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Yrjö Haila, ympäristöpolitiikan professori Tilaisuuden juontavat Sari Havas ja Simo Routarinne improvisaatioteatteri Stella Polariksesta. Ilta jatkuu Makasiiniklubilla, jossa esiintyvät muun muassa Pohjannaula, Mari Rantasila ja Kitkerät neitsyet. http://www.ydinvoima.net/uutiset/ydinvoima_vaarantaa.html

Ydinparatiisin kohtalonhetket piste iin päälle

Operatiivisellä tasolla Ydinvoiman lisärakentaminen on lyhyt näköistä, kuten olemme saaneet lukea ja koke että se aivokapasitteetti mikä Ydinvoimaloiden ja atomimiilujen suunniteluun käytetään, niin se on pois ns kestävän kehityksen kapasiteettista kuten aurinko voiman tuulivoiman tuulivoiman aaltovoiman hakevoiman jne suunnitelusta veke. Kute saimme lukea Tiede no "1/2002 sivut 34-40" Suomen ydinvoimala olisi korvattavissa, helpostikkin hake aurinko ja tuuli voimalla.

Ydin linkit https://uraani.tripod.com/linkit/perus.html Uraani kenttä perustieto
https://uraani.tripod.com/linkit/linkit.html Ydinvoima peruslinkit

https://www.angelfire.com/nb/ydin YDINENKELI INDEX

https://www.angelfire.com/nb/ydin/linkit/linkit.html Ydinenkeli

Moraalin valtakunta https://uraani.tripod.com/linkit/linkit.html Ydinvoima peruslinkit

https://uraani.tripod.com/Uraani kenttä sivu alkuun

Ensimmäiset Uraanikentät päivitetty verkkoon 21.2.2002